Isoäitiäni ei kiinnosta henkilöbrändini

 

MuotoMyrskyn vieraskynä Olli Jakonen, Turun yliopiston sosiaalitieteiden opiskelija, miettii henkilöbrändiä.

 

 Olin viime vuoden keväällä koulutuksessa Helsingissä, jossa meille koulutuksessa mukana olleille kerrottiin, että meillä kaikilla on henkilöbrändi. Ajatus on hämmentävä: siis minäkö olen brändi? Huh, enhän ollut koskaan aiemmin edes ajatellut asiaa, enkä vielä edes tiennyt, haluanko sellaisen. Luulen, etten ole ainoa, joka on törmännyt samaan ajatukseen.

 

Väitteessä tuntuu olevan jotain väärää. Henkilöbrändi käsitteenä kumpuaa todellisuudesta, joka on minulle tuttu, mutta jonka haluaisin olevan itselleni vieras: se on karrikoidusti sanoen ylikaupallinen ja tuotteistettu, alati kiireessä oleva, jopa burnoutinkatkuinen maailma, jossa lähes jatkuvassa epävarmuudessa elävät valkokaulusprofessionaalit kilpailevat keskenään määrältään rajallisista työpaikoista.

 

Kuitenkin tämä on monelle meistä arkea. Erityisesti valkokaulusammattilaisille on ominaista, että työ ja vapaa-aika sekoittuvat. Tätä ei aina voi välttää. Esimerkiksi konsultit ja muut asiantuntijat, psykologit, lääkärit ja papit ovat usein ammattinsa vankeja, etenkin jälkimmäiset minne he sitten menevätkin.

Moni meistä saattaa omaksua nopeasti valkokaulustyömaailman uudet ilmiöt: uudet termit, palvelut tai toimintamallit vakiintuvat ja leviävät nopeasti. Kuitenkin sitä, millä tavoin henkilöbrändi otetaan käyttöön, kannattaa miettiä kahteen kertaan.

 

Henkilöbrändi tarkoittaa ”henkilön maineen ja imagon kokonaisuutta, brändiä”. Suomen ekonomien mukaan henkilöbrändin ”...rakentaminen tarkoittaa sitä, että valitset joitakin itsellesi kiinnostavia tai merkityksellisiä aihealueita, joiden asiantuntijana haluat profiloitua. Näistä teemoista keskustelet verkostosi kanssa.”

Mikä henkilöbrändissä on muka sitten niin ongelmallista? Henkilöbrändihän vain kertoo, millaisia me olemme. Paitsi että ei kerro. Henkilöbrändi on työmaailmaan kuuluva käsite ja osa modernia rationalisoitumisen kehityskulkua, jossa yhä useampi asia tuotteistuu ja tulee ominaisuuksiltaan keskenään vertailukelpoiseksi. Henkilöbrändi ei ole kokonaisvaltainen ihmisen kuvaus, vaan suppea esitys työ-minästä. Henkilöbrändi on kiiltokuvamainen narratiivi, tarina, joka on kirjoitettu valmiiksi ja puhtaaksi, ja siten sellaisenaan yhdenmukaisena esitettävissä lähes kenelle tahansa.

 

Ongelmana onkin, että ”ei-työ-minä” on jotain muuttuvaa ja häilyvää, vastaanottajasta ja kontekstista riippuvaista, johon liittyy monimerkityksisyyttä, epäselvyyksiä, sattumia sekä ylä- ja alamäkiä. Henkilöbrändin käsitteen vaarana on, että se pyrkii ujuttautumaan sen tilalle, keitä me tosiasiassa olemme. Tämän vuoksi se vain kiihdyttää työn ja vapaa-ajan rajan katoamista entisestään.

 

Henkilöbrändiin eivät esimerkiksi negatiiviset ominaisuudet kuulu lainkaan. Sen reunaehdot on valmiiksi määritelty, eikä yksilön ole niistä juuri mahdollista poiketa. Tämän voi huomata esimerkiksi tarkastelemalla LinkedIniä. Huolimatta siitä, että henkilöbrändissä ”valitaan joitakin itselle kiinnostavia tai merkityksellisiä aihealueita”,  yksilön ei ole mahdollista täysin määritellä, mitä henkilöbrändi hänelle itselleen tarkoittaa, sillä tosiasiassa sen lopullista onnistumista määrittelevät markkinat, kuten mitä tahansa brändiä. Henkilöbrändi tuotteistaa ihmisen ja tuotteistuessaan ihminen joutuu markkinoiden arvotettavaksi ja sen arvojen ja lainalaisuuksien vietäväksi – jopa vapaa-ajallaan.

 

Henkilöbrändi sopiikin siis vain työmarkkinoille, Mikäli annamme sen sanella sen, keitä me kokonaisvaltaisesti olemme, myös työajan ulkopuolella, menetämme määräysvallan määritellä itsemme. Se sopiikin tehokeinoksi terävöittää viestiä siitä, millaisia me olemme ammatillisesti ja sellaisena se toivottavasti pysyykin.

Otetaan siis ajatusleikki siitä, mitä henkilöbrändi minuuden korvikkeena voisi tarkoittaa. Kuvittelepa tämä: jos sinun pitäisi luoda itsellesi henkilöbrändi vaikkapa isoäitiäsi varten, millainen se olisi?

 

Sukulaisuus- ja ystävyyssuhteet eivät kaipaa brändejä. Ja isoäitisi tuskin välittää henkilöbrändistäsi, ei ainakaan omani.

 

 

 

 

 

Mistä ruokasi tulee? Haasta itsesi käyttämään ruokaa Suomesta!

 

Kun Suomi täytti 100 vuotta, tein itselleni haasteen valmistaa ruoka suomalaisista raaka-aineista. Motivaationani oli uteliaisuus, eettisten lähtökohtien ohella. Halusin nähdä, tulenko toimeen koko vuoden ilman ulkomaalaisia tarvikkeita.

 

Loin itselleni säännöt:

 

• Kaikkia ainesosia, joita oli jo haasteen alussa kotona, saa käyttää niin kauan, kuin niitä riittää. Lähinnä niitä olivat mausteet, erityisesti suola.

• Mitä ei löydy kaupasta, kuten pasta, pitää itse tehdä.

• Kun syö ravintolassa, pitää pyrkiä syömään suomalaista ruokaa, mutta jos sitä ei ole, saa syödä muuta.

 

Aloitin tammikuussa. Ensimmäiset kerrat ruokakaupassa olivat orientoitumista siihen, mitkä ruoka-aineet itse asiassa ovat suomalaista alkuperää. Onneksi melkein kaikki suomalaiset raaka-aineet on merkitty avainlipulla tai joutsenmerkillä. Aivan kaikki uudet tuottajat eivät ole hankkineet oikeuksia merkkeihin, koska se myös maksaa vuosittain.

 

Alussa ostin paljon ruoka-aineita, joiden jo ennestään tiesin olevan suomalaista alkuperää. Rahakukkaro oli vähän koetuksella. Mietin, että koko vuosi saattaa tulla kalliiksi. Oli nyt mietittävä, miten toimia luovasti. Pitäisi keksiä, miten voi suunnitella aterioita siten, ettei tingi omista ruokatottumuksista, joita voisi kuvailla Itä-Välimerellisiksi.

 

Yritin tehdä mahdollisimman paljon eväitä lounaaksi. Ainoa ravintola, jossa suomalainen ruoka-aineiden alkuperä toteutui, oli Kakolan Ruusu – kaikki raaka-aineet olivat Suomesta.

 

Muutaman kuukauden pystyin aika hyvin käyttämään suomalaista alkuperää olevia juomia. Tutustuinkin mielenkiintoisiin uusiin juomiin, kuten Suomenlinnan panimon kuivaan Tin Soldier’s -siideriin. Koko vuotta en kuitenkaan pitänyt tätä haastetta päällä.

 

Mitä opin?

 

• Suomalaista alkuperää oleva ruoka voi olla kallis vaihtoehto, ellei löydä uusia tapoja käyttää esim. juureksia.

• Välillä ihmettelin, miksi suomalaiset valmistajat käyttävät niin vähän suomalaisia raaka-aineita.

• Rakastan ketsuppia ja erityisesti Heinzin ketsuppia. Kokeilin kaikkia ketsuppeja. Paras vaihtoehto, jopa parempi, on Meiran ketsuppi. Tosin pakkauksen ulkonäkö ja brändi tarvitsisi vähän uudistusta.

• Itse tehty pasta on todella hyvää ja oikeastaan aika nopeaa.

• Miksi käytämme ulkomailta tulevia raaka-aineita, kun kotimaisilla raaka-aineilla voi tulla parempia makuelämyksiä? Hummus yleensä täällä päin tehdään kikherneistä, mutta jopa hummuksen kotikulmilla Lähi-idässä käytetään punajuurta hummukseen.

• Riisin voi vaihtaa helposti suomalaiseksi ohraksi. Suomeen riisi tulee yleensä Italiasta eikä Kaukoidästä, vaikka niin usein kuulemme.

• Kvinoa on ravinnerikas hiilihydraattinen ruokakasvi, jota käytetään viljan tavoin. Yleensä se tulee Etelä-Amerikasta. Kasvisruuan myötä sitä viedään yhä useammin sieltä pois, ja alkuperäisasukkaat joutuvat tyytymään paljon ravintoköyhempään ruokaan. Mutta ei hätää: Liedossa kasvatetaan kvinoaa ja se on todella hyvää ja lähellä.

• Näkkäreitä on helppo ja hyvä tehdä speltistä ja kaikista kummallisista pellavansiemenistä. Hassua kyllä, suomalaisia kurpitsansiemeniä en löytänyt yhdestäkään ruokakaupasta.

• Hedelmien ja marjojen osasto ruokavaliossa olikin sitten haasteellisin. Marjoissa kyllä löytyy variaatioita, mutta oikeastaan vain omena on suomalainen hedelmä. Syksyllä löytyi jonkin verran luumuja ja viikunoita. Hedelmien puute sai minut nuuhkimaan ilmaa hedelmäosastolla.

• Ilman sitrushedelmiä, lähinnä limeä, oli vaikea tehdä lempiruokia. Kehittelin etikasta ja ketunleivistä kummallisen kastikkeen, jolla korvasin osittain sitruksen makua.

• Vähitellen siirryin hankkimaan suomalaisina myös kodin muita aineita. Saippuoita ja sen sellaisia suomalaiset osaavat tehdä. Pyykinpesuaineiksi ovat valikoituneet Kiillon tuotteet, mutta nyt tutustuin myös Virtasen Hyvä Pyykki -pesuaineeseen, ja se on raikasta. Astianpesuaine on nyt Mummo ja minä -astianpesuaine, ja se on muuten riittoisampaa kuin Fairy.

 

Mitä jäi mieleen?

 

Mitä jäi koko vuodesta mieleen ja elämään? Yhä vielä hankin ja käytän suurelta osin suomalaisia raaka-aineita. Kesällä, kun oli helpompaa löytää tuoreita suomalaisia tarvikkeita, ymmärsin, kuinka paljon meidän pitää kunnioittaa luonnon kiertoa.

 

Haluaisin enemmän tutustua villiruokaan, joka on oikein hyvä vaihtoehto.

 

Suomalaisen ruokateollisuuden pitäisi innovatiivisemmin kehittää tuotteita suomalaisista alkuperästä. Olisi muuten mahtavaa olla siinä porukassa mukana.

 

Suomalaisten tuottajien ja ruokateollisuuden pitäisi oikeasti kasvattaa markkinoita lisäämällä tietoisuutta omista tuotteistaan. Kehittää brändiä ja muotoilua eteenpäin, markkinoida kansainvälisesti osaamista ja olla ylpeä.

 

Haluan haastaa jokaisen suomalaisen ainakin kuukaudeksi käyttämään suomalaisia raaka-aineita ja miettimään omia valintojaan.

 

 

 

Ps. En ole juurikaan ehtinyt päivittää omaa sähköistä reseptikirjaani suomalaisten reseptien osalta, mutta yritän saada niitä sinne pikkuhiljaa.
https://foodystrom.blogspot.com/

 

 

 

 

MuotoMyrsky Oy

 

Osoite / Address

c/o Konttori

Itäinen Rantakatu 64

20801 Turku